Stora Enso Uimaharjun eläkeläiset

TERVEISIÄ STORA ENSON UIMAHARJUN ELÄKELÄISKERHOSTA

Ihmisellä kolme elämää

Tulinpa käyneeksi paperiosaston kevätkokouksessa Villa Koivurannassa. Jossain vaiheessa käsiteltiin myös työelämän jälkeisiä asioita ja minulle luvattiin mahdollisuus kertoilla Kasiparissa Stora Enson eläkekerhon toiminnasta.

Kuten meillä kaikilla on tiedossa, ihmisen elämä jaetaan kolmeen osaan. Ensin on lapsuus ja nuoruus, sitten se työelämä, jota tekin parhaallaan elätte ja lopuksi nk. kolmas elämä.

Siinä ensimmäisessä elämässä, lapsuudessa ja nuoruudessa, vilskettä ja vipinää riittää.On menoa ja meininkiä. Jatkuvasti tulee uusia tuttavuuksia kouluissa, urheiluseuroissa. Syntyy siskoja, veljiä ja serkkuja...

Toisessa elämässä, jota te nyt elätte, meno jo vähän rauhoittuu. Useimmilla. Työelämävaatii veronsa ja leponsa. Vaan vielä sitä kuitenkin on menoja. Matkaillaan, tutkaillaan maailman menoa, tutustutaan vieraisiin maihin ja kansoihin. Käydään, jos jonkinlaisissa kissanristiäisissä...

Kolmannessa elämässä meno hiipuu. Tuntuu, kuin olisi kaiken jo nähnyt. Ystävät ja toverit kaikkoavat. Usein saat todeta ystävän, toverin nukkuneen pois ­ tuonpuoleiseen. Paljon puhutaan yksin jääneiden ongelmista. Monen vanhuksen ongelma tuntuu olevan yksinäisyys.

Mitäpä neuvoksi?

Vaan eipä hätiä. Yksinäisyyttä vastaan on alettu taistella. On perustettu jos jonkinlaista ryhmää liikunnalle, kulttuurille, matkailulle... Eläkeläiskerhojakin on joka lähtöön. Jokaisella poliittisella puolueella on omansa jne.

Uimaharjuun perustettiin 1986 sahan ja sellun eläköityvälle henkilöstölle oma eläkeläiskerho. Nyttemmin se on Stora Enson Uimaharjun eläkekerho ja siinä on tällä haavaa noin 180 jäsentä. Kaikki eläköityneet eivät ole kerhon jäseniä. Syitä varmaan on
monia, yksi ainakin, että ei oikein tiedetä kerhoa olevan olemassakaan ja ainakaan, miten siihen liittyä.Tämän ongelman jos ei poistamiseksi, niin ainakin vähentämiseksi, antoi paperiosaston johto mahdollisuuden kirjoittaa Kasipariin.

StoraEnson Uimaharjun eläkekerho

Parin vuoden päästä kolmikymppisiään juhlivan kerhon toimintamuodot ovat vuosia sitten vakiintuneet. Meillä ei ole yhteisiä viikkotapaamisia. Jäsenet ovat hajaantuneet ainakin koko nykyisen Joensuun ja Lieksan alueille. Vaikea olisi keksiä kokoontumispaikka, mikä olisi yhtä kaukana kaikista.

Vuosittain kerholla on kaksi sääntömääräistä kokousta, tulevaa vuotta suunnitteleva syyskokous ja edellistä vuotta peilaava kevätkokous. Kevätkokouksen jälkimainingeissa on tehty päivän retki johonkin lähikylpylään ja keväällä ennen jäiden lähtöä on Uimaharjussa Rahkeenvedellä pilkkikisat. Kesällä on Pielisen Pirtin rannasta käsin rannalta onginnan kerhon mestaruuskisat.

Stora Enson eläkeläiskerhoja on ainakin Pankakoskella, Uimaharjussa, Kotkassa, Varkaudessa, Imatralla, Helsingissä ja Lahdessa. Näiden kerhojen jäsenet kokoontuvat vuosittain yhteen eri paperipaikkakunnilla. Vuosittaiseen tapaamiseen teemme linja­-autoretken aina elokuussa. Ja vuoden päättää syyskokouksen yhteydessä pidettävä pikkujoulu. Tällaiseksi on vuosien saatossa muotoutunut kerhon toiminta. Uusia ideoita vastaanotetaan. Mielellään. Mutta näitäkään mahdollisuuksia tavata työelämän aikaisia tuttavuuksia eivät läheskään kaikki käytä.

Toimintaa armon vuonna 2014

Tänä vuonna kylpyläretki oli maaliskuussa Huhmariin, pilkkikisat Rahkeenvedellä jäivät pitämättä, kun jäät hävisivät ennen aikojaan. Pielisen Pirtti on varattu kerholaisten käyttöön 1.­3.heinäkuuta. Siellä rantaonginnan mestaruuskisojen lisäksi yritetään keksiä monenmoista hupaa. Elokuun 6.päivä tehdään linja­-autoretki Lahteen tapaamaan muita ensolaisia ja edelleen Helsinkiin ja laivalla Tallinnaan "ostoksille". Pikkujoulun ajankohta on vielä auki.