Veitsiluodon PK 1 suljetaan
Tiedotteet, Uutiset 31.03.2014
Tammikuussa alkaneiden yhteistoimintaneuvottelujen tulos julkistettiin tänään. Sulkeminen vaikuttaa 88 henkilöön, joista 77 on työntekijöitä ja 11 toimihenkilöä.
– Vähennys olisi mahdollista hoitaa ilman kovia irtisanomisia, mutta työnantajan mukaan ilman niitä ei nyt selvitä. Tähän asti on selvitty, kertoo pääluottamusmies Jouko Suomalainen.
Irtisanottavien nimet selviävät huhtikuun puoliväliin mennessä. Kone suljetaan pysyvästi huhtikuun loppuun mennessä.
– Porukka on sitoutunut työhönsä ja myös näyttänyt sen. Ironista kyllä PK 1 on maaliskuussa takonut tuotantoennätyksen. Kone on iskukunnossa ja kulkee kuin juna, Suomalainen sanoo.
Sulkemisen syyksi Stora Enso on ilmoittanut aikakauslehtipaperin rakenteellisen kysynnän heikkenemisen.
PK1:n vuosikapasiteetti on 190 000 tonnia päällystettyä aikakauslehtipaperia. Stora Enson mukaan sulkeminen vähentää yhtiön päällystetyn aikakauslehtipaperin kapasiteettia noin 15 prosenttia. Määrä on noin 2 prosenttia koko Euroopan päällystetyn aikakauslehtipaperin kapasiteetista.
Aiheesta aiemmin:
Kustannuspiiska osui Veitsiluotoon 24.1.2014