Varkauteen 110 miljoonan euron laiteinvestointi
Tiedotteet, Uutiset 25.04.2014
Hienopaperikone muunnetaan tuottamaan ensikuituun pohjautuvaa aaltopahvin raaka-ainetta. Suurin osa kustannuksista johtuu paperikoneen ja sellutehtaan muuntamistöistä.
Stora Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen mukaan vanhan tuotantolinjan muokkaaminen uudeksi on osa yhtiön muutosmatkaa, jossa yhtiöstä tulee arvoa tuottava ja kasvumarkkinoihin keskittyväksi uusiutuvien materiaalien yritys. Varkautta Karvinen pitää erinomaisena tehtaana muuntamiseen, koska siellä on integroitu sellutehdas, voimalaitos ja sopiva paperikone. Myös tehtaan sijainti on hyvä raaka-aineen saatavuuden kannalta.
Koneen muuntamisella Stora Enso hyödyntää samalla kertaa kahta markkinavoimaa: paperin kysyntä vähenee globaalisti mutta uusiutuvan pakkauskartongin kysyntä kasvaa. Pakkauksien kasvumahdollisuuksia pidetään hyvänä sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti.
Suunnitelman mukaan muunnostyö tehdään pääasiassa syksyllä 2015 ja uusi kone käynnistyy vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä. Nykyisen 280 000 tonnia vuodessa tuottavan hienopaperikoneen tuotannon on suunniteltu loppuvan elokuussa 2015.
Kun uusi kone on valmis, Varkauden tehtaan vuosikapasiteetti tulee olemaan noin 390 000 tonnia aaltopahvin raaka-ainetta ja 310 000 tonnia ruskeaa valkaisematonta sellua. Suurin osa aaltopahvin raaka-aineesta suunnitellaan myytäväksi yhtiön ulkopuolelle.
Varkauden tehdas valmistaa toimistopaperilaatuja elokuun 2015 loppuun asti. Sen jälkeen Stora Enso tuottaa toimistopapereita päällystämättömän hienopaperin yksiköistään Veitsiluodosta ja Nymöllan tehtaalta Ruotsista.