Työehtosopimukset kohta koossa
Uutiset 23.02.2018
Paperiteollisuuden työehtosopimuksesta alkanut tes-neuvottelu-urakka lähenee loppuaan, kun Paperiliiton hallitus käsitteli kolme yrityskohtaista neuvottelutulosta 22. helmikuuta.
Paperiliiton sekä Paperinkeräyksen, Coveris Rigid Finlandin että Huhtamäen kanssa tehtyjen sopimusten mukaan palkkoja korotetaan yleisen linjan mukaan eli noin 1,6 prosenttia vuodessa. Sopimukset sisältävät yleiskorotuksen ja paikallisen erän. Korotukset on muutettu senttimääräisiksi ja niissä on otettu huomioon alan ja sopimuksien keskipalkkaus. Ratkaisuilla korotetaan lisäksi työehtosopimuksiin sovittuja erillisiä lisiä.
Kaikkiin neuvottelutuloksiin tuli kirjaus keskusjärjestösopimusten noudattamisesta osana työehtosopimusta. Lisäksi saatiin parannuksia henkilöstön edustajien asemaan sekä muutosturvaan.
Paperinkeräyksen ja Huhtamäen sopimukset ovat voimassa kaksi vuotta 31.1.2020 saakka. Coveriksen sopimus on voimassa 31.1.2021 saakka, jos kolmannen vuoden palkkojen kustannusvaikutuksesta päästää sopimukseen toisen vuoden lopulla. Muussa tapauksessa sopimuskausi päättyy vuotta aiemmin.
26.2.2018 Otsikkoa ja jutun alkua muokattu. Hyväksytyt sopimukset eivät ole viimeiset, sillä yrityskohtaisista työehtosopimuksista puuttuu yksi.