Tuottavuutta tehdään joka päivä
Tiedotteet, Uutiset 21.08.2015
Paperiliitto alkaa valmistella ensi vuoden työehtosopimusneuvotteluja tänä syksynä. Edessä on niin sanottu liittokierros eli ammattiliitot neuvottelevat työehtosopimukset alakohtaisesti, koska neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta ei aloitettu.
Tulevalla liittokierroksella Paperiteollisuuden työehtosopimus on katkolla ensimmäisten joukossa syyskuun lopussa 2016.
– Neuvotteluissa tarkastellaan, minkälaista tulosta yhtiöt ovat tehneet viime sopimusten jälkeen, nehän ovat käytännössä olleet nollakorotuksia. Myös vientiliittojen yhteistyötä tehdään samalla tavalla kuin edellisellä kierroksella, kertoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.
Odotettavissa on, että yhteiskuntasopimuksen valmistelun yhteydessä esillä olleet vaatimukset esimerkiksi työajan pidentämisestä tai palkkojen alentamisesta tulevat esiin.
– Työajan pituutta ei voida lisätä, sillä se tarkoittaa irtisanomisia. Ansiotason laskuun ei ole meidän alalla ole tarvetta, koska palkkakulut ovat vain 3-7 prosenttia kulurakenteesta. On hyvä muistaa, että tuottavuuden nousua tehdään työpaikoilla joka päivä, Vanhala perustelee.
Tavoitteet eivät unohdu
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on sitoutunut tavoittelemaan Suomeen lisää työllisyyttä, kilpailukykyä ja tuottavuutta. Työ koko yhteiskunnan edun puolesta jatkuu palkansaajapuolella myös ilman yhteiskuntasopimusta.
– Vaikka yritys ei tällä kertaa onnistunut, työmarkkinoilla on vaalittava sopimisen kulttuuria. Elämää on tämänkin jälkeen, luonnehti SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly pian pääministeri Juha Sipilän ilmoitettua torstai-iltana, ettei sopimusta lähdetä tekemään.
Lylyn kommentit kokonaisuudessaan: SAK:n keinot eivät kelvanneet 21.8.20157 /SAK
Aiheesta aiemmin:
Työelämäuudistukset mukaan 18.8.2015
Keinot arveluttavat 3.8.2015