Mahdollisuudet vaikuttaa kapenivat

Tiedotteet, Uutiset 08.04.2019

SAK:n työolobarometri nosti esiin erot hyvien ja huonojen työpaikkojen välillä.

SAK:n työolobarometrin mukaan työntekijöiden tyytymättömyys siihen, miten he voivat vaikuttaa oman työnsä järjestämiseen, on lisääntynyt. Vuonna 2018 työolobarometriin vastanneista SAK:laisten liittojen jäsenistä aiempaa useampi on tyytymätön vaikuttamismahdollisuuksiinsa etenkin siinä, miten työt työntekijöiden kesken jaetaan sekä missä järjestyksessä, missä tahdissa ja millä menetelmillä niitä tehdään.

SAK:n Hyvän työn mittarin mukaisilla hyvillä työpaikoilla ei ole ketään, joka olisi tyytymätön vaikutusmahdollisuuksiinsa, mutta melko huonoilla työpaikoilla tyytymättömien osuus on 35 prosenttia ja huonoilla 60 prosenttia. Työpaikan laadulla on tutkimusten mukaan merkittävä yhteys siihen, onko henkilö tyytyväinen mahdollisuuksiinsa vaikuttaa omaan työhönsä. 

– Työhyvinvointi ja työtyytyväisyys ovat suorassa suhteessa työn tuottavuuteen ja tuloksellisuuteen. Tämän vuoksi on hälyttävää, että SAK:laisten liittojen jäsenet kokevat vaikutusmahdollisuutensa oman työnsä suhteen heikentyneen ja kokemukset työn mielekkyydestä ovat myös menossa huonompaan suuntaan, tutkimusasiantuntija Riitta Juntunen perustelee.

Juntusen mukaan useat tutkimukset osoittavat, että jos työntekijällä on vähintään melko paljon mahdollisuuksia vaikuttaa työnsä järjestelyihin, lähes kaikki asiat ovat hänen mielestään silloin työssä kohdillaan, jolloin hän jaksaa paremmin ja sairastaa vähemmän.

SAK:laisilla aloilla työelämän laatu sai vuoden 2018 mittauksessa samat pisteet kuin neljä vuotta aiemmin eli 66 pistettä asteikolla 0-100. Tämä ei riitä, jos Suomen työelämästrategian mukaisesti tavoitteena on tehdä suomalaisesta työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 mennessä.

SAK:n työolobarometrin aineisto on kerätty helmi-maaliskuussa 2018. Tutkimuksen tehnyt Kantar TNS Oy haastatteli yhteensä 1 202 SAK:laista liittojen jäsentä.

Lue lisää: SAK:n työolobarometri 2018   

Lisää tiedotteita:

Takaisin Tiedotteet-sivulle