Aktiivimalli uusiksi

Uutiset 23.01.2018

Aktiivimallia vastustavan kansalaisaloitteen ehtii vielä allekirjoittaa.

Aktiivimallia vastustava kansalaisaloite on saatava eduskunnan käsiteltäväksi vielä kuluvalla hallituskaudella. Tämä tavoite tuli esiin Paperiliiton hallituksen viime kokouksessa ja samoin SAK:laisten liittojen hallintojen kokouksessa Helsingissä 23. tammikuuta.

Kokouksen alkuun mennessä kansalaisaloitteen oli allekirjoittanut yli 130 000 henkilöä, mikä kertoo aktiivimallin herättämästä vastustuksesta. Aloitteeseen kerätään nimiä enää 31. tammikuuta saakka, jotta se saadaan luovutettua käsiteltäväksi nopeasti.

Paperiliiton hallinnosta SAK:laisten liittojen kokoukseen osallistui 30 hallituksen ja liittovaltuuston jäsentä. Tilaisuuden puheenvuoroissa tuli esiin pettymys siihen, ettei maan hallitus ole pitänyt kiinni kilpailukykysopimuksen yhteydessä annettua lupausta olla leikkaamatta työttömyysturvaa enää enempää.

- Työntekijä- ja työnantajaosapuolet ovat sopimuksillaan omalta osaltaan pitäneet kiinni kilpailukykysopimuksessa sovituista ehdoista. Ehkä tässä olisi myös Metsäteollisuudella paikka vedota maan hallitukseen, jotta se edelleen noudattaisi yhdessä sovittua sopimusta, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Paperiliiton hallinto toivoo, että kaikki paperiliittolaiset mahdollisuuksien mukaan osallistuisivat SAK:n järjestämään mielenilmaukseen Helsingissä 2. helmikuuta. Tarkempia tietoja Paperiliiton jäsenten kokoontumispaikasta Senaatintorilla on tulossa keskiviikon aikana.

SAK:n liittopäättäjien kannanotto 23.1.2018

Lue lisää

SAK:laisten liittojen kokouksesta 

SAK:n omasta työttömiä aktiivisuuteen kannustavasta mallista

Lisää tiedotteita:

Uutiset
18.09.2019
Aktiivimallista luovutaan
Tiedotteet Uutiset
28.06.2018
SAK: Maan hallitus vaarantaa työmarkkinarauhan
Uutiset
24.05.2018
Parempaa muutosturvaa
Tiedotteet Uutiset
23.05.2018
Investoinneilla kääntöpuoli
Takaisin Tiedotteet-sivulle