Vedenkeittäjä toivoo aurinkoista kesää

pe heinäk. 02 06:59:00 2021

»Tulin voimalaitokselle 17 vuotta sitten. Naapurin isäntä oli täällä töissä, ja häneltä kyselin, olisiko paikkoja auki. Ei mennyt kuukautta pitempään, kun olin jo täällä töissä. Ensin töitä luvattiin puoleksi vuodeksi, mutta tällä tiellä olen edelleen. Metsä Tissuen tehtaalle teemme prosessihöyryt ja lämmitämme veden, jota he käyttävät paperimassojen tekemiseen. Teemme myös kaukolämpöä, jolla lämmitetään kaikki Mänttä-Vilppulan kaukolämpökohteet.

Ammatiltamme olemme ”vedenkeittäjiä”. Kattilaan menee noin 40-50 tonnia vettä tunnissa. On se jumalattoman paljon. Kattilan sisällä on kilometritolkulla putkea, joissa vesi kulkee. Ensin vesi ajetaan pumpulla ylös lieriöön. Sieltä se valuu laskuputkea pitkin alas kattilaan. Kun se lämpiää, se lähtee nousemaan ylöspäin ja alkaa höyrystyä. Höyry lähtee eteenpäin höyryputkeen ja vesi palaa kattilaan. Yksi vesipisara saattaa tehdä tuon kierroksen seitsemän kertaa, ennen kuin se on muuttunut kokonaan höyryksi.

Höyry johdetaan turbiinille, jolla otetaan sen verran sähköä talteen mitä saadaan. Höyry menee eteenpäin tehtaalle. Sitten meillä on täällä kaukolämmön vaihtimet, joissa kiertää kaupungin kaukolämpövesi. Meille on tullut myös uusi savukaasupesuri, jonka kautta ajetaan palaava kaukolämpövesi. Kaukolämpövettä lämmitetään savukaasujen hukkalämmöllä. Samoin tehtaan kemiallinen vesi tulee tänne, ja se lämmitetään. 

Kattilavalvomossa ajan joka toinen päivä kattilaa. Kaverin kanssa vaihdellaan, että toinen on valvomossa ja toinen kentällä. Kenttähommissa kuljetaan pitkin laitosta ja katsotaan, että vehkeet toimivat ja etsitään vuotoja. 

Poltamme pääasiassa puuta, sekä lisäksi tehtaan siistauslietettä ja jätevedenveden puhdistamon yhdyskuntalietettä. Tehtaalta tulee hylkypaperia. Öljy on varalla, jos tulee ongelmia polttoaineensyöttöön. Öljykattilaa käytetään esimerkiksi tehtaan seisokkitilanteissa, kun kaukolämpöä pitää kuitenkin tehdä.

Ukonilmat ovat pahimpia. Kun sähköt räpsähtävät, voi olla, että menee kaikki pimeäksi. Jos ei tule sähköä, sitten ei voi keittää mitään, ei edes kahvia. Pakkasilla sähkökatko on ongelma kaukolämmön takia. Aina on kuitenkin minun aikanani pystytty kaukolämmöt toimittamaan. Joskus rouvat soittelevat sähköjen perään, mutta kun me emme sähköä toimita, niin emme voi siihen mitenkään vaikuttaa. Sitten on vain alusta alkaen kattila taas käynnistettävä: otettava kattilaan vedet niin, että saa puhaltimet ja pumput käyntiin. Kyllä se siitä lähtee. 

Kuumin höyryputki on 500-asteinen, ja muut vähemmän. Lauhdeputketkin ovat sata-asteisia, ja niissäkin voi itsensä polttaa. Ilman hanskoja ei kannata mennä koittamaan, että onkohan tuo putki kuuma. Siinä voi pieni sihaus käydä. Luulen, että lähestulkoon kaikki ovat joskus jonnekin vähän hipaisseet ja jälkeä on tullut. Itse olen työsuojeluvaltuutettuna mukana katsomassa kohteita, joihin pitää tehdä muutoksia. Työsuojelun kautta olen alkanut katsomaan tätä laitosta vähän eri silmin. 

Kun tulin taloon, meni melkein puoli vuotta jo siihen, että oppi kulkemaan talossa: löysi oikeaan paikkaan ja oppi vehkeet nimeltä. Ihan vuodessa eikä kahdessakaan tätä ei opi kokonaisvaltaisesti. Ammattilainen soittaa puhelimella tehtaalle yhdellä kädellä, toisella operoi kattilaa ja kolmannella keittää kahvia. Ei siis hätäile, vaan tekee oman hommansa. Jos on vähän kokemattomampi, niin sitten voi häkeltyneenä juosta ympäriinsä saamatta silti paljoakaan aikaan. 

Se on paras työpäivä, kun ei tapahdu yhtään mitään. Saa olla omissa oloissaan, syödä eväitä ja vain katsoa, että kaikki toimii. Onhan se omalla tavallaan mielenkiintoinen työpäivä, kun salama taivaalla välähtää ja kaikki on pimeänä. Ukonilma voi jännittää, vaikka olisi ollut voimalaitoksella 20 vuotta. Itse olen sitä mieltä, että etukäteen ei kannata pelätä, niin kuin ei sitäkään, jääkö auton alle, kun kaupungilla kulkee.

Tyytyväinen olen oikeastaan joka päivä, kun hommat on saatu toimimaan ja paikat ovat pysyneet ehjinä. Tavoitteena on jaksaa eläkeikään asti. Jos ei tämän huonommaksi mene, niin kyllä se taitaa onnistuakin.»

Teksti Mari Schildt
Kuva Jukka Vähäniitty