Uusi sopimus puhutti Tainionkoskella

pe marrask. 19 07:00:00 2021

Vaikka tiistai on iltapäivän puolella, työpäivä Stora Enson Tainionkosken tehtailla on vasta puolessa. Kuivanpään valvomossa kuultiin pääluottamusmies Janne Hämäläiseltä yksityiskohtia uudesta Paperiliiton ja Stora Enson tessistä. 

Työkaverit, operaattori Juha Järvinen ja prosessihenkilö  Antti Kiiveri makustelivat yksityiskohtia.  Järvinen tunsi helpotusta, että sopimus tuli näinkin helpolla, vaikka iltapäivälehdet yrittivät pelotella.

– Tulee talvilomat, ja kesäloma niin sanotusti piteni. Ne tuntuvat vielä oudoilta. Mutta eivät ole huonoja asioita, Järvinen miettii.
Kiiveri makustelee uutta tilannetta, jossa kesälomakausi alkaa jo toukokuun toisena päivänä ja päättyy syyskuun loppuun. 

– Vaikka tänä kesänä alkoivat sateet yhdessä loman kanssa, en silti muista kesää huonona. Itse olen kesämielellä keväästä syksyyn, eikä ole väliä, onko lomalla tai ei. Olen kesäihminen, hän tunnustaa.

Tiimissä on Kiiverin ja Järvisen lisäksi kaksi muutakin työntekijää. Neljän porukka toimii miesten mukaan hyvin yksiin: Juttu luistaa ja työtkin. 

– Jos jotain on, niin porukalla tehdään. Ei tarvitse kenenkään yksin tehdä, Järvinen sanoo. 

Kiiveriä hiukan hirvittää kaikki hommat, joita työnkierrossa pitäisi hallita. Työt lisääntyivät juuri.

– Nyt on jo kuusi tai seitsemän hommaa, jotka pitäisi perin juurin osata. Mutta kyllähän tämä avartaa, hän miettii.

Yhdessä Kiiveri ja Järvinen ovat tehneet töitä kuusi vuotta, ehkä enemmän, kumpikaan ei enää tarkkaan muista.
Vielä olisi muutama tunti ennen päivän mittaista välivapaata. Järvinen sanoo, että 12-tuntinen on heittämällä paras vuorotyömalli, jota hän on kokeillut.

- Yövuorot ovat paljon helpompia, ja niistä palautuu nopeammin. Vapaa-aika on selkeästi lisääntynyt.

Kiiveri miettii, että talvi alkaa näyttää ensimmäisiä merkkejä.

- Vaihdan kesäkalusteet varastoon ja tuon lumikolan esille, hän juttelee ja kertoo, että ensilumen ladulla käy jo suhina. 

- Itse en suostu, kun en pidä kylmästä.

Järvinen sanoo, että huomiseksi vapaapäiväksi on jo selvät suunnitelmat.

- Juuri sovin tulevani ylitöihin, yövuoroon.

Teksti Mari Schildt
Kuva Mikko Nikkinen

eAsioinnissa käyttökatko loppuvuodesta

Liiton jäsenrekisterin ja Paperityöväen työttömyyskassan sähköinen eAsiointi-palvelu on suljettu 20.12.2024–1.1.2025.

Lue lisä eAsioinnin katkoksesta 

Rauhallista joulua!

Paperiliitto toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua.

Jäsenasiat

Koulutuksesta tukea tehtävään ja lisäosaamista kaikille

Koulutus avaa ovet Paperiliiton toimintaan ja tavoitteisiin, sekä tarjoaa lisäosaamista kaikille jäsenille

Jäsenasiat

Työttömyyskassan sulautuminen tuo tauon palveluihin

Ota huomioon loppuvuoden tauko liiton sähköisissä jäsenpalveluissa, työttömyyskassan etuuspalveluissa ja hakemusten käsittelyssä.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
UPM Fibresin muutosneuvottelut tulivat päätökseen. Työtehtäviä vähenee UPM Pulpin Suomen sellutehtailta, UPM Timberin Suomen toiminnoista ja UPM Metsältä yhteensä 88.

Lue koko juttu
Paperityöväen Työttömyyskassa sulautuu A-kassaan 1.1.2025. Paperiliiton jäsenyyteen tai jäsenmaksuun muutos ei vaikuta.

Lue koko juttu
Tänä vuonna on tapahtunut kahdella paperiliittolaisella työpaikalla räjähdysonnettomuus. Tuoreimman syytä vasta selvitetään.

Lue koko juttu