Suru jäi sydämeen

pe maalisk. 27 07:01:00 2020

Sinä lokakuisena iltana Sami Nikkanen oli palaamassa Hämeenlinnasta vaimonsa Beritin kanssa. Poliisiauto ajoi Nikkasten edellä ja kääntyi heidän kotitielleen.

Mitähän nyt on tapahtunut? Nikkaset miettivät. Ja sitten: Nehän tulee meidän pihaan!

Poliisit toivat viestin, joka nyrjäytti heidän maailmansa sijoiltaan. Beritin tytär ja Samin tytärpuoli, 18-vuotias Hilma, oli löytynyt kuolleena.

Kuolinsyyksi arveltiin huumeiden yliannostusta.

Samista oli tullut Hilman sekä Beritin kolmen muun lapsen isäpuoli vuonna 2011. Uusperheeseen kuului myös Samin kaksi poikaa. Samin tytär asui äitinsä luona.

Sami ja Berit olivat olleet perhetuttuja jo vuosia. Sami oli Beritin kuopuksen kummi, ja lapsetkin tunsivat toisensa. 

– Vuonna 2010 Beritin miesystävä menehtyi liikenneonnettomuudessa, ja pian sen jälkeen minä erosin. Asiat johtivat toiseen, ja meistä tuli pari, Sami kertoo.

Samin suhde Hilmaan oli samanlainen kuin muihinkin lapsiin – lämmin ja mutkaton.

– Yhtä lailla kaikkia piti paimentaa, mutta Hilmaa hieman enemmän, sillä hänellä oli adhd. Lääkitys auttoi häntä paljon. Lääkityksen aloittamisen jälkeen hänen puheestaan sai selvän, hän ei pomppinut enää niin paljon asiasta toiseen ja hän pystyi keskittymään.

Sami kuvailee Hilmaa kiltiksi, taiteelliseksi ja sinisilmäiseksi tytöksi. Hilma uskoi kaikkia ja oli helposti vietävissä.

Keväällä 2019 Hilma oli jäänyt kiinni bentsodiatsepiinien käytöstä. Hänen äitinsä oli puuttunut asiaan ja pyytänyt terveydenhoitajalta lähetettä huumeseuloihin.

Hilman elämä näytti hyvältä vielä alkusyksystä 2019. Seulat olivat pysyneet puhtaina. Hän oli etuajassa kokkiopinnoissaan ja talveksi hän oli järjestänyt itselleen työharjoittelupaikan Ylläkseltä, jossa hänen siskonsa työskenteli.

Sitten Hilma jäi kiinni kannabiksesta, ja koululääkäri lopetti Hilman adhd-lääkityksen.

– Silloin mietin, että mitähän helvettiä tästä tulee. Kuukauden kuluttua Hilma oli kuollut, Sami kertoo.

Hilma löytyi Nokialta asunnosta, joka kuului kolmekymppiselle miehelle. Hilma oli tutustunut mieheen Tinderissä edellisellä viikolla.

Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että Hilman verestä löytyi useita huumeita kuten amfetamiinia, bentsoja ja subutexia. Mitään ainetta ei ollut ollut hengenvaarallista määrää, mutta niiden yhteisvaikutus oli ollut tappava.

– Lapsen kuolemasta ei selviä. Sen kanssa on vain yritettävä oppia elämään. Kun vanhuksia ja sairaita kuolee, siihen pystyy valmistautumaan. Mutta ei tällaiseen voi valmistautua, että elämäniloinen nuori nainen on yhtäkkiä poissa, Sami miettii.

Hän on käynyt läpi monenlaisia tunteita, myös vihaa ja katkeruutta lääkäriä ja sitä miestä kohtaan, jonka luota Hilma löytyi.

– Mutta enää en viitsi vihata. Ei se tuo Hilmaa takaisin, vaikka mitä tekisi. Elämän on pakko jatkua. Siksi olen yrittänyt ajatella hyviä muistoja.

Surutyönään Sami teki Hilmalle uurnan liimapuulevystä. Uurnan kylkeen hän painoi Hilman tekemiä piirustuksia, jotka oli valittu yhdessä perheen kanssa. Hilma laskettiin maahan mummunsa syliin.

Berit ja Sami ovat puhuneet Hilman kuolemasta avoimesti ja antaneet useita haastatteluja medialle. Siihen on syynsä:

– Moni vaikenee lapsensa huumekuolemasta, koska tuntevat häpeää. Me emme salaile emmekä häpeä tätä. Jospa tällä avoimuudella pystyisi estämään edes yhden vastaavan kuoleman, Sami toivoo.

– Huumeita on nykyään niin helposti saatavilla. Kannabista vähätellään, vaikka siitähän se käyttö yleensä alkaa. Kaikenlaisia muuntohuumeitakin on liikkeellä, eivätkä ne maksa paljon mitään. Jos vanhemmilla on vähääkään epäilyjä, heidän pitäisi seurata lastensa tekemisiä tarkemmin. Toisaalta, liikaakaan ei voi kytätä, sillä se synnyttää nuoressa vastareaktion.

Hilma oli jo täysi-ikäinen eikä hän asunut enää kotona. Sami miettii, että sellaisissa tilanteissa vanhempien keinot puuttua ovat hyvin vähäiset.

– Toivon, että nuoret havahtuisivat siihen, että ensimmäinen kerta voi olla viimeinen.

Teksti Tiina Suomalainen
Kuva Reima Kangas

 

eAsioinnissa käyttökatko loppuvuodesta

Liiton jäsenrekisterin ja Paperityöväen työttömyyskassan sähköinen eAsiointi-palvelu on suljettu 20.12.2024–1.1.2025.

Lue lisä eAsioinnin katkoksesta 

Rauhallista joulua!

Paperiliitto toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua.

Jäsenasiat

Koulutuksesta tukea tehtävään ja lisäosaamista kaikille

Koulutus avaa ovet Paperiliiton toimintaan ja tavoitteisiin, sekä tarjoaa lisäosaamista kaikille jäsenille

Jäsenasiat

Työttömyyskassan sulautuminen tuo tauon palveluihin

Ota huomioon loppuvuoden tauko liiton sähköisissä jäsenpalveluissa, työttömyyskassan etuuspalveluissa ja hakemusten käsittelyssä.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
UPM Fibresin muutosneuvottelut tulivat päätökseen. Työtehtäviä vähenee UPM Pulpin Suomen sellutehtailta, UPM Timberin Suomen toiminnoista ja UPM Metsältä yhteensä 88.

Lue koko juttu
Paperityöväen Työttömyyskassa sulautuu A-kassaan 1.1.2025. Paperiliiton jäsenyyteen tai jäsenmaksuun muutos ei vaikuta.

Lue koko juttu
Tänä vuonna on tapahtunut kahdella paperiliittolaisella työpaikalla räjähdysonnettomuus. Tuoreimman syytä vasta selvitetään.

Lue koko juttu