Mieli vie tielle

pe toukok. 15 07:01:00 2020

Media saa ihmiset liikkeelle. Niin nytkin. Haastatteluja tehdessä Vesa Tolppalan ja Mika Rutasen moottoripyörät olivat vielä talviteloilla, mutta yhteiskuvaa varten ne piti ottaa käyttöön ja pyyhkiä pois pimeän vuodenajan pölyt.

Patistelu osui siihen hetkeen, jolloin kumpikin miehistä on jo harkinnut liikkeellelähtöä, mutta odottanut vielä lämpimämpää säätä.

­­– Tuolla se talvehti omassa tallissa, akku on ollut latauksessa. En ole vielä ajellut, mutta kävin testaamassa, että lähti käyntiin, kertoo Vesa Tolppala.

Tolppalalla on 1200-kuutioinen Harley Davidson Sportster. Se on ollut Tolppalalla vuodesta 2012. Paperiliiton motoristitapahtumaan Tolppala osallistui sillä ensimmäisen kerran seuraavana vuonna 2013, kun järjestävänä ammattiosastona toimi Kirkniemi.

Motoristitapahtumiin Tolppala ja muut kuusaalaiset ovat osallistuneet sen mukaan, kuinka kunkin työvuorot ja vapaat UPM Kymillä osuvat. Liiton viimevuotiset kokoontumisajot Kemissä jäivät välistä, koska Tolppalan 50-vuotissyntymäpäivän juhlinta osui samaan hetkeen. Se meni edelle. Tänä vuonna Paperiliiton motoristit eivät kokoonnu lainkaan ja tapahtuma siirtyi vuodella.

– Ollaan mietitty, että paikattaisiin tilannetta ajamalla jonnekin oman porukan kesken, Tolppala kertoo.

Omaan porukkaan ”Puuntuhoojiin” kuuluu myös Mika Rutanen, joka on useimmiten liikkeellä 1500-kuutioisella Kawasaki Drifterillään.

– Hommasin pyöräni huutokaupasta ja olen ollut siihen tyytyväinen, sillä on tullut ajettua useampi vuosi, kertoo Rutanen.

Myös Rutanen jätti viimevuotisen motoristitapaamisen väliin, mutta oli mukana hengessä lainaamalla moottoripyöränsä: Kemiin ajoi työkaveri.

Molemmat miehet ovat päristelleet lähestulkoon aina: aloittaneet mopoista ja piikeistä ja sen jälkeen omistaneet moottoripyörän joko pitemmän tai lyhyemmän ajan. Nykyisiä eivät kumpikaan ole vaihtamassa. Tolppala kokeili läpi monta merkkiä, kunnes päätyi ”harlikkaan” ja sen hän aikoo pitää.

– Ei nyt justiin ole haaveissa tai tuskaa uudesta, Kawasaki on sen verran hyvä ja hyvässä kunnossa, sanoo puolestaan Rutanen.

Rutanen on itse ruuvaillut autot ja mopot, jos tarvetta on.

–  Minulla on myös kaksi Ural-sivuvaunumoottoripyörää, niitä joutuukin rassaamaan, sillä toinen on vuosimallia 1968 ja toinen pari vuotta nuorempi.

Viime kesän yhteinen reissu Viron Haapsaluun jäi molempien miesten mieleen. Mutta hyvä tunne voi tänä vuonna löytyä tavallista lähempää.

– Kyl siitä tykkää, kun on hyvä ilma ja lähtee liikkeelle mihin päin vaan. Sielu lepää siinäkin hommassa.

Teksti Eeva Eloranta-Jokela
Kuva Johannes Wiehn

eAsioinnissa käyttökatko loppuvuodesta

Liiton jäsenrekisterin ja Paperityöväen työttömyyskassan sähköinen eAsiointi-palvelu on suljettu 20.12.2024–1.1.2025.

Lue lisä eAsioinnin katkoksesta 

Rauhallista joulua!

Paperiliitto toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua.

Jäsenasiat

Koulutuksesta tukea tehtävään ja lisäosaamista kaikille

Koulutus avaa ovet Paperiliiton toimintaan ja tavoitteisiin, sekä tarjoaa lisäosaamista kaikille jäsenille

Jäsenasiat

Työttömyyskassan sulautuminen tuo tauon palveluihin

Ota huomioon loppuvuoden tauko liiton sähköisissä jäsenpalveluissa, työttömyyskassan etuuspalveluissa ja hakemusten käsittelyssä.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
UPM Fibresin muutosneuvottelut tulivat päätökseen. Työtehtäviä vähenee UPM Pulpin Suomen sellutehtailta, UPM Timberin Suomen toiminnoista ja UPM Metsältä yhteensä 88.

Lue koko juttu
Paperityöväen Työttömyyskassa sulautuu A-kassaan 1.1.2025. Paperiliiton jäsenyyteen tai jäsenmaksuun muutos ei vaikuta.

Lue koko juttu
Tänä vuonna on tapahtunut kahdella paperiliittolaisella työpaikalla räjähdysonnettomuus. Tuoreimman syytä vasta selvitetään.

Lue koko juttu