Kokkolassa asuva Teemu Puumala ei suurta mammonaa kaipaa.
pe tammik. 29 06:59:00 2021
Tästä tulee jännä kevät. Päättötyö putkistosuunnittelusta lähti äidinkielenopettajalle tänään tarkastettavaksi. Valmistun kemiantekniikan insinööriksi. Haluaisin teollisuuteen vuoromestariksi tai vastaavaan työhön, mutta niitä hommia ei paljoa ole. Jos minut kuitenkin palkataan, tuon tuliaisina hyviä käytöstapoja. Joskus voisi elämässä pärjätä paremmin röyhkeydellä, mutta minä en ole se mies.
Viimeiset seitsemän vuotta olen tehnyt töitä osapäiväisenä henkilökohtaisena avustajana. Tykkään avustamisesta tosi paljon. Olen tavallaan kasvanut siihen, kun mulla on kehitysvammainen isoveli. Pärjään hyvin, kun en kaipaa hirveitä rahakasoja. Irlantiinkin tein pari vuotta sitten vajaan viikon reissun alle 600 eurolla veronpalautusrahoilla.
Kotoisin olen Kälviältä, sieltä on elämänopit saatu. Isä ja äiti ovat kummatkin lähtöisin maanviljelijäperheistä, joissa oli väliin rahasta tiukkaa, mutta turva Jumalassa.
Haluaisin, että olisi joku, jonka ottaa huomioon. Kun minutkin otetaan.
Asun kerrostalokaksiossa Razin ja Ruusan kanssa. Raz on vanha maatiaskissa ja Ruusa puolivuotias ragdoll. Tosi kiva on ollut heitä katsella, miten vanha kissa on piristynyt leikkikaverin myötä.
Mulla ei ole puolisoa eikä lapsia – ei ole koskaan ollut ketään. En haluaisi ottaa paineita asiasta, mutta välillä murehdin silti liikaa. Menee kuitenkin ihan hyvin. Sitäkin olen miettinyt: että onko elämä tehty nykyään liiankin helpoksi sinkuille? Sitähän voi käydä vanhemmiten liian nirsoksi, kun on tottunut elämään vain omien tapojensa mukaan.
Itse haluaisin päinvastaista: että olisi joku, jonka ottaa huomioon. Kun minutkin otetaan. Uskon Jumalaan ja käyn seurakunnan tapahtumissa.
Usko on ongelma monelle, vaikka minä voisin hyvin seurustella ei-uskovankin naisen kanssa. Eihän vakaumuksella ole väliä, jos toinen kiinnostaa. Toista pitää kunnioittaa, antaa pitää omat juttunsa.
Elämäni on aika onnellista, mutta erilaista kuin nuorena ajattelin. Että mulla olis vaimo ja lapsia. Veisin lapsia jalkapallotreeneihin, tekisin tavallisia isän juttuja. Saisin katsella Salkkareita ja Sydämen asiaa sohvalla vaimon kanssa kahdestaan.
Teksti Ilkka Palmu
Kuva Ulla Nikula
Jäsenasiat
eAsiointi
KirjaudueAsioinnissa käyttökatko loppuvuodesta
Liiton jäsenrekisterin ja Paperityöväen työttömyyskassan sähköinen eAsiointi-palvelu on suljettu 20.12.2024–1.1.2025.
Koulutuksesta tukea tehtävään ja lisäosaamista kaikille
Koulutus avaa ovet Paperiliiton toimintaan ja tavoitteisiin, sekä tarjoaa lisäosaamista kaikille jäsenille
Jäsenasiat
Työttömyyskassan sulautuminen tuo tauon palveluihin
Ota huomioon loppuvuoden tauko liiton sähköisissä jäsenpalveluissa, työttömyyskassan etuuspalveluissa ja hakemusten käsittelyssä.
Jäsenasiat
Paperiliitto-lehti
Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.
Lue näköislehti