Kaverit töissä ja avannossa

pe helmik. 26 06:58:00 2021

Perjantain iltavuoro UPM:n Tervasaaren tehtaalla Valkeakoskella alkoi tuotannon asentajilla Jyrki Hietasella ja Tero Innalalla hälytyksellä paperivarastoon.

– Vaunun kate ei mennyt kiinni, ja meidän piti sitä kolistella. Yksi pyörä oli pudonnut kiskoilta. Saatiin se punnerrettua takaisin, Hietanen juttelee.

Jos tuotannossa on vajausta, asentajat hälytetään paikkaamaan. Penkkihommiakin on tänään tiedossa, mutta nyt on tauon aika. Neljä miestä alkavat viritellä kahvinkeittoa.

– Meidän automaatiomiehet tulivat juuri vitoselta. Ei me pullaa syödä. Me olemme kaikki sellaisia terveysintoilijoita, Hietanen naureskelee.

Hietasella on mittarissa yli 40 vuotta tehtaassa. Innala laskee, että hänellä tulee keväällä täyteen 35 vuotta, kun tehtaan ammattikoulukin lasketaan mukaan. Hän tuli tehtaalle 15-vuotiaana, heti peruskoulun jälkeen.

- Nyt kun sen ikäisiä katselee, niin paljon vanhemmatkin ovat aika lapsosia, hän tuumii.

Työparina Innala ja Hietanen ovat työskennelleet vuodesta 2004 saakka.

– Hommat sujuvat hyvin, kun tunnemme hyvin toisemme ja toistemme työtavat. Ollaan kuin vanha aviopari, hyvässä mielessä! Hietanen nauraa.

Hietanen jatkaa, että Innala on järkevä ja laskelmoiva asentaja.

- Olen tosi tyytyväinen, että minulla on tuollainen kaveri tässä rinnalla.

Innala jatkaa, että Hietasen kanssa on hyvä olla, koska paljon ei sellaisia asioita tule tehtaalla eteen, jotka olisivat Hietaselle vieraita.

– Ikänsä on täällä ollut ja tietää asiat. On hyvä työpari muutenkin, hän kuvailee.

Kun ammattiosastosta kyseltiin kiinnostusta avantouintiin osaston järvenrantasaunalla, Innala innostui ensin. Työparin kehuja ei tarvinnut kauaa kuunnella, kun Hietanenkin oli valmis kokeilemaan. Nyt he käyvät saunomassa ja avannossa maanantaisin ja torstaisin.

– Aina se tuntuu yhtä kylmältä! Ensin tuntuu tosi jäätävältä, mutta seuraavat kerrat ovat jo ihan ok. Ja kun vielä kierähtää lumihangessa, niin ai että on hieno mennä sen jälkeen saunaan! Lauteilla sitten höpötellään kaikenlaista ja parannetaan maailmaa, Hietanen kertoo.

Innala on aktiivinen mailapelien harrastaja ja hän kokee, että paikat voivat joskus olla jäykkinä. Varsinkin silloin tekee hyvää käydä kuumassa ja kylmässä.

– Siitä tulee vaan niin hyvä olo. Jos on kolotuksia, niin melkein ne sinne avantoon jäävät, hän sanoo.

Sitten onkin hyvä lähteä taas töihin.

Mari Schildt
Kuva Tuomo Salonen

eAsioinnissa käyttökatko loppuvuodesta

Liiton jäsenrekisterin ja Paperityöväen työttömyyskassan sähköinen eAsiointi-palvelu on suljettu 20.12.2024–1.1.2025.

Lue lisä eAsioinnin katkoksesta 

Rauhallista joulua!

Paperiliitto toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua.

Jäsenasiat

Koulutuksesta tukea tehtävään ja lisäosaamista kaikille

Koulutus avaa ovet Paperiliiton toimintaan ja tavoitteisiin, sekä tarjoaa lisäosaamista kaikille jäsenille

Jäsenasiat

Työttömyyskassan sulautuminen tuo tauon palveluihin

Ota huomioon loppuvuoden tauko liiton sähköisissä jäsenpalveluissa, työttömyyskassan etuuspalveluissa ja hakemusten käsittelyssä.

Jäsenasiat

Paperiliitto-lehti

News - current

Paperiliitto-lehti on Paperiliiton jäsenlehti. Lehdessä käsitellään paperintyöntekijöiden edunvalvontaan, työelämän arkeen ja vapaa-aikaan liittyviä aiheita.

Lue näköislehti
UPM Fibresin muutosneuvottelut tulivat päätökseen. Työtehtäviä vähenee UPM Pulpin Suomen sellutehtailta, UPM Timberin Suomen toiminnoista ja UPM Metsältä yhteensä 88.

Lue koko juttu
Paperityöväen Työttömyyskassa sulautuu A-kassaan 1.1.2025. Paperiliiton jäsenyyteen tai jäsenmaksuun muutos ei vaikuta.

Lue koko juttu
Tänä vuonna on tapahtunut kahdella paperiliittolaisella työpaikalla räjähdysonnettomuus. Tuoreimman syytä vasta selvitetään.

Lue koko juttu