Kantapään kautta kukkaron herraksi

pe tammik. 29 07:01:00 2021

Kun pakkanen paukkuu nurkissa, Johanna Voutilainen laittaa puuta pesään rintamamiestalossaan Kontiolahdella. Kodikkaasti räiskyvä tuli ei ole hänelle pelkästään fiilistelyä, vaan samalla hän huolehtii perheen taloudesta. Puulla lämmittämällä säästyy pitkä penni uusperheen tuloja. Voutilaisella ja hänen avopuolisollaan Antilla on yhteensä neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, kaikki kuuden ja kahdeksan ikävuoden välillä.

– Välillä ollaan kuudestaan, välillä neljästään ja välillä kahdestaan, Voutilainen juttelee.

Työpäivä Eforan automaatioasentajana Uimaharjun Enocellin voimalaitospuolella on takana, ja tuntuu hyvältä ja rauhalliselta. Voutilainen osaa arvostaa sitä korkealle. Vielä hetki sitten tunnelma oli kokolailla toinen.

 

Vuonna 2013 Voutilainen osti silloisen puolisonsa kanssa rintamamiestalon Kontiolahdelta, metsän keskeltä. Seuraavana vuonna kuopus syntyi pikkukeskosena, vain puolentoista kilon painoisena. Sitten löydettiin talon kellarista umpeen tukittu kellari, jonne jääneet puurakenteet olivat kauttaaltaan homeessa. Perhe muutti vuokra-asuntoon, ja talon sisätilat jouduttiin purkamaan runkoon saakka.

– Kaupan purku olisi voinut tulla kyseeseen, mutta talo oli ulosotossa jo, kun me sen ostimme. Kaikki, mitä me maksoimme, meni velkojille. Reilun puolen vuoden taistelun jälkeen saimme korvauksia, mutta enimmäkseen itse sitä on makseltu.

Voutilaisen ex-puoliso ryhtyi korjaamaan taloa ystäviensä avustuksella. Perhe eli miehen tuloilla ja Voutilaisen opiskelijan äitiyspäivärahoilla.

– Lyhennykset minimiin ja mahdollisimman edullinen vuokrakämppä. Ei suuria hankintoja. Ei silti ikinä ollut sellaista tilannetta, että olisi pitänyt leivättömän pöydän ääressä olla, Voutilainen sanoo.

Homehässäkkä ei kuitenkaan ollut se ensimmäinen asia mielessä. Kuopuksen taistelu elämästään sairaalan keskoskaapissa laittoi asiat tärkeysjärjestykseen.

– Ajattelin, että on ihan sama talojen, rahojen ja muitten kanssa. Kunhan muksu vain selviää hengissä, Voutilainen sanoo.

Avioero tuli vuonna 2017. Talo jäi pintoja vaille keskeneräiseksi, kun entisillä puolisoilla hukkui parisuhteen mukana myös motivaatio. Tilanne muuttui viime vuonna, kun Voutilaisen uusi avopuoliso kannusti häntä ratkaisemaan seisomaan jääneen tilanteen. Voutilainen sai lunastettua talon ja jatkoi kesken jäänyttä remonttia. Viime syksynä perhe pääsi muuttamaan.

– Tässä on kolmessa vuodessa rypistetty lapsiarkea, töitä, koulua, taloremppaa. On ollut härdelliä. Jos nyt olisi rauhallisempaa, hän hymyilee.

Ajattelin, että ihan sama rahojen ja talojen kanssa, kunhan muksu säilyy hengissä.

Asioilla on tapana järjestyä, siihen Voutilainen luottaa. Hän sanoo, että tarkka taloudenpito on hänelle suhteellisen helppoa.

– Nyt kun pääsi eroon vuokrakämpästä, niin siinähän jo säästää kummasti. Ruuan määrästä en tingi enkä laadustakaan, mutta teen perusruokia ja ostan mahdollisimman paljon kerralla. Käyn kerran viikossa kaupassa, enkä mene sinne nälkäisenä ja kiukkuisena. Kaupassa elintarvikkeista ei tule aina valittua se halvin, mutta varsinkin kuuden hengen ruokailuissa yritän selvitä edullisemmin. Jos saman tuotteen saa toisella merkillä vähän halvemmalla, niin valitsen sen. Ja monesti valitsen sen isomman marketin, jossa hintataso on edullisempi, hän miettii.

Voutilainen myöntää, että tykkää ostella vaatteita, mutta onneksi maku ei ole kallis. Lastenvaatteet hän hankkii mahdollisuuksien mukaan käytettynä.

– Muksuille kun ostan toppavaatteita, niin niihin ehkä panostan, että ne kestäisivät vähän pitempään. Enkä osta välttämättä halvinta haalaria, koska pojat ovat sellaisia rämäpäitä! Toki kevään alennusmyynnistä niitä seuraavalle talvelle ostan.

Pojat ovat vielä sen verran pieniä, ettei heidän harrastuksiinsa uppoa paljon rahaa. Heidän mielestään parasta ajanvietettä on touhuta pihamaalla ja rakennella majoja.

– Nykyisin kun on jos jonkinlaista viihde-elektroniikkalaitetta, niin itselläni on neljä ja puoli vuotta vanha puhelin ja kun hyvin toimii, niin en ole ostamassa uutta. Ostan kun hajoaa. Tällaisissakin asioissa säästän, Voutilainen sanoo.

 

Omassa talossa riittää edelleen maksamista ja rakentamista. Seuraavaksi on tulossa kattoremontti.

– Rahaa ei tule jäämään tilille makoilemaan, eikä tarvitse haaveilla ulkomaanmatkoista. Mutta jos saisi rempat tehtyä ja muksut kasvatettua, niin siinä ne minun odotukseni ovat. Ajattelen niin, että vaikka raha helpottaa elämää, niin se ei tuo onnea. Kunhan saan laskut maksettua, ruuan pöytään ja kaikilla on hyvä olla, Voutilainen sanoo.

Ei hemmottelustakaan tarvitse tinkiä, kun sen niin ajattelee.

– Minä rakastan saunomista! Nyt kun minulla on oma sauna, se on aivan loistavaa! Se on lämmennyt aika ahkerasti. Muksujen kanssa se on sellaista show’ta ja härdelliä, että on kivempaa käydä jälkikäteen itsekseen kaikessa rauhassa. Joskus laitan kynttilöitä tunnelmavalaistukseksi. Jumitan siellä itsekseni, aivan hiljaa, aivot narikassa. Se on ihanaa.

 

Kotkalainen Jari Välimaa karauttaa kerrostalon pihaan. Auton kyydissä on parvekkeen pöytä, jonka hän bongasi Facebookista ilmaiseksi. Välimaa on tyytyväinen löytöönsä, joka ei suinkaan ollut ensimmäinen laatuaan. Roskalava-ryhmässä käyttökelpoinen tavara kiertää tehokkaasti.

Prosessihoitajana ja kuivatuskoneenhoitajana Stora Enson Sunilan tehtaalla työskentelevä Välimaa sanoo, että elämäntilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ero neljä ja puolivuotiaan tyttären äidistä on aivan tuore.

– Heti helpotti! On se jännä juttu. Tuntuu siltä, että olen ”King of my castle”, kuten englanniksi sanottaisiin, olen oman elämäni kuningas. Ei rouva määrää tahtia. Se on hyvä tunne, hän juttelee.

Rahaakin on, mutta miinusmerkkistä. Tilanne on vakava, mutta hän kertoo tietävänsä, miten siitä selvitään.

Vuosituhannen alussa kyse oli pikavipeistä. Lopulta velkaa oli kymppitonni, jonka Välimaa maksoi viidessä vuodessa. Hän ehti olla muutaman vuoden velaton, mutta sitten repesi.

Kun yksi laina lähti ulos­ottoon, tuli ajatus, että antaa mennä loputkin.

– Oli tullut otettua lainaa arjen menoihin. Olenhan paperimies ja rahaa on. Kyllähän sitä lainaa ottaa ja maksaa pois. Kun lapsi tuli, hankin vaimolle mieliksi kaikkea uutta. Kun sen ison köntän saa, siitä on hyvä shoppailla sängyt ja sohvat.

Kohta lainanlyhennykset olivat yli 700 euroa kuussa.

– Kun yksi S-pankin laina lähti ulosottoon, niin siinä tuli sellainen ajatus, että antaa mennä loputkin. Asuntolaina ja auton osamaksutkin pamahtivat sinne jonon jatkeeksi.

Nyt ulosotossa on 60 000 euroa, ja summa kasvaa. Välimaa kertoo, että velkajärjestelyä selvitellään velkaneuvojan kanssa, ja aikanaan haetaan käräjäoikeudelta velkajärjestelypäätöstä. Hän laskeskelee, että vaikka summa olisi 80 000 euroa, niin velkajärjestelyssä hän pääsisi kuiville noin kuudessa vuodessa.

 

Nyt ulosottoon menee 750 euroa kuukaudessa. Vuokran ja laskujen jälkeen hänellä on 50 euroa käyttörahaa viikossa.

– Facebookissa on velallisten tukiryhmä, joka on auttanut paljon. Ilman sitä moni olisi syvemmässä suossa. Sieltä saa vertaistukea, ettei ihan heittäisi hirtto­narua puunoksaan. Kyllä tästä suosta taas noustaan, hän sanoo.

Rahankäyttö, sitä Välimaa on joutunut pohtimaan monelta kantilta.

– Raha on vähän sellainen mielihyvää tuottava asia. On kovalla uurastuksella ansainnut rahaa ja siitä voi sitten törsätä, hän miettii.

Jälkeenpäin ajatellen hän on huomannut, että siinä saattoi olla jotain muutakin.

– En oikein saanut asioista kiinni. Mitään ei saanut aikaiseksi. Oli vaikeuksia ja vaisu vaihe, niin sanotusti, hän kuvailee.

Sittemmin hän sai tuntemuksia polviin. Lääkäri epäilee nyt MS-tautia, joka etenee vaiheittain ja vie ajoittain jaksamisen ja voimat. Rahallako hän yritti ostaa jaksamista?

– Rahankäyttöni on kuin vuoristorata. Mennään ylämäkeen, on vähemmän rahaa ja vaikeampaa tarpoa. Sitten tulee palkka, ja siitä lähtee laskemaan vauhdilla. Rahaa kun ei ole hetkeen ollut, niin sitten ostaa kaikki, mikä on jäänyt ostamatta. Kauppaan menee ja laskut maksaa, siinä se tili tyhjeneekin. Sitten ollaan alhaalla ja lähdetään taas ylämäkeen. Se on oravanpyörä, hän sanoo.

Kummallista kyllä, rysäyksen jälkeen hän kokee, että on ikään kuin helpompi hengittää. Velkajärjestelyä odotellessaan hän ostaa kaupasta vain ruokaa, ostoslistan mukaan. Kun tytär on hänen luonaan, tehdään kerralla isompi satsi perusruokaa. Kaiken muun kuin aivan välttämättömimmän hän on karsinut pois. Samalla hän on huomannut, että toivo nostaa päätään.

– Olen oman elämäni McGyver – keksin aina! Ideoiden tulva on loputon. Töissä tulee tiirailtua, olisiko ylitöitä tarjolla. Saan yhdestä ylityöpäivästä saman, mitä koko palkasta jää käteen, koska se ei mene yli ulosotto-osuuden. Ahkera pitää olla! Olen sellaistakin ajatellut, että ajaisin taksikortin. Voisin mennä taksiakin ajelemaan pitkillä vapailla. Se on ihan itsestä kiinni, miten haluaa asennoitua, hän juttelee.

Uutta ihastustakin on ilmassa.

– Ei tässä ole jääty yksinään lehdelle soittelemaan. Naisystävä tietää, mihin on lähdössä, ulosotossa ollaan. Mutta mieshän on niin ihana! Välimaa nauraa.

Hän sanoo, että jos näkisi itsensä kuusi vuotta takaperin, niin sormille antaisi.

– Sanoisin myös vinkiksi, että jos aikoo hankkia jotain isompaa, niin säästä ja osta omalla rahalla. Älä osta lainalla, hän sanoo painokkaasti.

Välimaa kertoo, että on saanut velallisten tukiryhmästä niin paljon apua, että haluaa sitä muillekin antaa – kertomalla vaikka omasta kokemuksestaan, mitä ei kannata tehdä.

Teksti Mari Schildt
Kuvat Jukka Koskinen, Mikko Makkonen